Oikeusturvaa kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisin kustannuksin

Oikeudenhoito on yksi valtion ydintehtävistä ja keskeinen osa toimivaa, ennustettavaa ja perusoikeudet turvaavaa yhteiskuntaa. Toimiva oikeudenhoito takaa oikeusturvaa paitsi yksityishenkilöille myös yrityksille, joille se on myös vetovoimatekijä. Näin ollen oikeudenhoidolla luodaan myös edellytyksiä talouden kilpailukyvylle ja tuottavuudelle. 

On kohtuutonta, että tällä hetkellä seksuaalirikoksen uhri joutuu odottamaan asian käräjäoikeuskäsittelyä lähes kaksi vuotta. Oikeudenkäyntien kokonaiskeston lyhentäminen ei ole mahdollista ilman määrärahojen lisäämistä. Tämä on tullut minulle selväksi aiemman työni samoin kuin lakivaliokunnassa kuulemiemme asiantuntijoiden kautta. Oikeusprosessin kokonaiskestoon vaikuttavat kaikki oikeusturvaketjun osatekijät – poliisi, syyttäjälaitos, tuomioistuimet ja rikosseuraamuslaitos, ja siksi kaikkien näiden tulee olla riittävästi ja tasapainoisesti resursoituja.

Jokaiselle on turvattava mahdollisuus oikeudelliseen apuun. Tällä hetkellä keskituloiset jäävät oikeusturvassa väliinputoajiksi. He eivät saa oikeusapua eivätkä oikeusturvavakuutusten korvaustasot kata oikeusprosessien kuluja. Monet eivät lähde puolustamaan oikeuksiaan oikeudenkäyntikulujen pelossa. Ihmisillä tulisi olla mahdollisuus saada oikeusturvaa ilman henkilökohtaisen vararikon pelkoa. Yksityishenkilöiden osalta prosessien kohtuuttomiin hintoihin on puututtava oikeusavun piiriä laajentamalla ja oikeusturvavakuutuksia kehittämällä. 

Oikeusprosessien kulujen ja keston vuoksi tuomioistuinprosesseja on kevennettävä ja vaihtoehtoisia riidanratkaisumenetelmiä kehitettävä. Tuomioistuimissa käsiteltävien laajojen asioiden valmisteluvaihetta on tarpeen jäntevöittää lainsäädännöllisesti siten, että asianosaiset olisivat velvollisia ilmoittamaan tiedossa olevan todistelunsa jo ennen pääkäsittelyä. Tällä pystytään estämään niin sanottua todisteiden panttaamista, joka hidastaa merkittävästi rikosoikeudenkäyntejä ja pahimmassa tapauksessa johtaa sovitun pääkäsittelyn peruuntumiseen.

Myös siviiliprosessien toimivuutta on arvioitava kokonaisuutena, koska riita- ja hakemusasioiden käsittelyä käräjäoikeudessa koskeva lainsäädäntö on pysynyt monilta osin muuttumattomana vuosien 1993 ja 2002 jälkeen. Niiden oikeudenkäyntimenettelyn kokonaistarkastelu on toteutettava tulevan vaalikauden aikana. Oikeusministeriössä laaditaan parhaillaan arviomuistiota kevennetystä menettelystä pienempiä riita asioita koskien, mitä pidän kannatettavana. 

Vakavien rikosten rangaistuksiin ei lievennyksiä – nettorangaistukset käyttöön

Nykyinen seuraamusjärjestelmämme luo ihmisille illuusion pitkistä vankeusrangaistuksista, kun tuomiossa todetaan vain rangaistuksen pituus, mutta meillä ei tosiasiassa istuta nettorangaistuksia. Oikeussalissa syytäjän työssäni olen nähnyt epäuskoisia ilmeitä, epätoivoa ja pelkoa, kun vakavasta rikoksesta tai useasta syytetty henkilö saa tuomion, jota uhri tai omaiset eivät pidä oikeudenmukaisena. On vaikea selittää uhrille tai omaisille, että tuomittu tosiasiassa istuu tuomitusta rangaistuksesta vankilassa vain 1/3, 1/2 tai 2/3 riippuen hänen iästään ja siitä, onko hän esikertalainen vai rikoksen uusija.

Esimerkiksi tapon vähimmäisrangaistus on 8 vuotta vankeutta. Jos käräjäoikeus tuomitsee taposta 9 vuotta, rikoksen uusija istuu tuomiosta 2/3 eli 6 vuotta ja ensikertalainen puolet eli 4,5 vuotta. Laista löytyy lisäksi säännös, jonka mukaan rikoksensa alle 21-vuotiaana tehnyt, kärsii rangaistuksesta kolmasosan eli hän istuu 3 vuotta taposta. Sanotun suuruiset rangaistukset ovat täysin vastoin ihmisten yleistä oikeustajua, ja niitä tulee muuttaa.

Vakavista rikoksista tuomittavat rangaistuksien tulee vastata ihmisten oikeustajua.

Henki, terveys ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus ovat perustavanlaatuisia oikeuksia. Näihin erityisiin oikeuksiin kajoamisen tulee näkyä myös tuomioissa.

Vuoden vaihteessa voimaan tullut seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus paransi seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaa, mutta laki ei ole mielestäni valmis. Uudistuksen yhteydessä olisi ollut tuhannen taalan paikka nostaa raiskauksen vähimmäisrangaistusta kahteen vuoteen, jolloin raiskauksesta olisi aina seurannut ehdotonta vankeutta, mutta näin ei käynyt. Raiskauksesta voi jatkossakin selvitä pelkällä ehdollisella vankeudella – samalla rangaistuksella, jonka saa kasvatettuaan sata kannabiskasvia. Lakivaliokunnassa tekemässämme vastalauseessa esitimme niin lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten kuin raiskauksen vähimmäisrangaistuksen korottamista, mutta hallituspuolueet päättivät olla näin tekemättä.

Seksuaalirikoslainsäädännön uudistuksessa ohitettiin myös väkivaltakuvauksen hallussapidon kriminalisointi. Asia tulee korjata seuraavalla hallituskaudella. Verkossa leviää kuvamateriaalia, jossa lapsia pahoinpidellään, kidutetaan ja jopa tapetaan. Nykyinen lainsäädäntömme rankaisee tällaisen materiaalin levittämisestä, mutta ei hallussapidosta. Tällaisen materiaalin hallussapito osoittaa tekijässä poikkeuksellista väkivallan ihannointia, ja materiaalia käytetään seksuaalisiin tarkoituksiin. Hallussapitoa ei säädetty rangaistavaksi seksuaalirikoslainsäädännön uudistuksen yhteydessä, vaikka jätimme asiasta vastalauseen, eikä hallitus ole ryhtynyt toimiin, vaikka olen jättänyt asiasta lakialoitteen ja myös lapsiasiainvaltuutettu on kiinnittänyt asiaan huomiota.

Ensikertalainen voi olla vain kerran – ei kerran kolmessa vuodessa

Tällä hetkellä lainsäädäntömme katsoo ensikertalaiseksi rikoksen tekijän, joka ei ole istunut vankilassa rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana. Vaikka vireillä olevan lainsäädäntöhankkeen mukaan aikajännettä ollaan muuttamassa viiteen vuoteen, ei se kuitenkaan vastaa yleistä oikeustajua ensikertalaisuudesta. Minusta pääperiaatteen tulisi olla, että ensikertalainen voi olla vain kerran elämässään. Vankeinhoidon säästöt eivät voi olla peruste oikeustajun vastaiseen menettelyyn. 

Vangit vankilaan, ei kotiarestiin

Vuoden 2019 alusta vangitsemisen ja vangittuna pitämisen sijasta tuomittu voidaan määrätä tutkinta-arestiin omaan kotiinsa. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilön tutkinta-arestiaika vähennetään täytäntöönpantavana olevan ehdottoman vankeusrangaistuksen suorittamisajasta. Käytännössä henkilö siis suorittaa osan rangaistuksestaan kotonaan, mutta hänen liikkumistaan rajoitetaan. Ajatus siitä, että rikoksentekijä suorittaa vankeusrangaistustaan kotiarestissa omalla kotisohvallaan on oikeustajuni vastainen. Tutkinta-arestiin liittyy myös tutkintavankeutta suurempi mahdollisuus sotkea tai vaikeuttaa esitutkintaa, mikä voi vaikuttaa pääkäsittelyn peruuntumiseen.

Jengirikollisuuteen on puututtava nyt.

Poliisi on jo pidemmän aikaa varoittanut jengirikollisuuden kasvusta ja se onkin saanut viimeisen vuoden aikana uusia, huolestuttavia Ruotsista tuttuja muotoja. Mukana on aiempaa useammin aseita, väkivaltaa ja viranomaisvastaisuutta. Yhteiskunnallinen osattomuus yhdistettynä sosiaalisiin ja taloudellisiin haasteisiin altistaa nuoren tämänkaltaisen jengiliikehdinnän rekrytoinnin kohteeksi. Erityisesti sosiaalinen hyväksyntä, yhteisöllisyys ja merkityksellisyyden tunne houkuttelevat nuoria. 

Tähän ilmiöön vastaaminen vaatii sekä pehmeitä että kovia keinoja. Tämä tarkoittaa kohdennettuja tukipalveluita ja eri toimijoiden yhteistyötä myös kuntarajojen yli. Tietosuoja ei saisi toimia lapsen edun vastaisesti niin, etteivät tarpeelliset tiedot kulje viranomaisten välillä. Lastensuojeluun on löydettävä tehokkaita keinoja puuttua niiden nuorten elämään, joilla on ”hatkaamista” ja päihdeongelmia. Tällä hetkellä karu totuus on se, että osa meidän nuoristamme, erityisesti vahvaa psykiatrista tukea ja päihdehuollontukea tarvitsevat, eivät saa apua silloin kuin he sitä tarvitsevat. Nuorten koulutusmahdollisuuksiin ja maahanmuuttajanuorten kotouttamiseen on panostettava, jotta jengi ei ole houkutteleva vaihtoehto.

On fakta, että laittomaan toimintaan osallistumisesta on myös tuomittava riittävän ankaria rangaistuksia. Mutta hyväkään lainsäädäntö ei riitä sellaisenaan ilman valvontaa ja resursseja. Viranomaisille on taattava lainsäädännölliset työkalut ja riittävät resurssit siihen, että jengirikollisuuteen liittyvät tehtävät voidaan hoitaa tehokkaasti, oikeusturvasta huolehtien sekä yhteiskuntaan palaamiseen kannustaen.

Laittomien ampuma-aseiden rangaistuksia korotettava

Nykyisen lainsäädännön mukaan luvattoman ampuma-aseen hallussapidosta voi selvitä pelkillä sakoilla. Rangaistukset perusmuotoisesta ampuma-aserikoksesta ovat sen verran lieviä, että rangaistuksen pelotevaikutus puuttuu. Riskit yleiselle turvallisuudelle ja viranomaisten työturvallisuudelle ovat kuitenkin niin korkeita, ettei luvattomien ampuma-aseiden hallussapidosta yleisillä paikoilla tulisi koskaan selvitä pelkällä sakkorangaistuksella. Tästä syystä olisi perusteltua lisätä törkeän ampuma-aserikoksen yhdeksi kvalifiointiperusteeksi luvattoman ampuma-aseen hallussapito yleisellä paikalla tai yleisellä paikalla olevassa kulkuneuvossa, jolloin rangaistus voisi olla vain vankeutta. 

Tein asiasta tällä kaudella lakialoitteen ja oikeusministeriö sekä sisäministeriö ovat tekemässä asiasta selvitystä, joten toivottavasti asia etenee ensi kaudella.

Vihapuheen ja vainoamisen on loputtava – lainsäädäntö uudistettava

Häirintä, maalittaminen ja epäasiallinen uhkailu ovat lisääntyneet työelämässä, ja se on tulevaisuudessa todennäköisesti kasvava ongelma, johon tulee voida puuttua lainsäädännön keinoin. Tärkeää työtä tekevien viranomaisiemme on voitava tehdä työnsä rauhassa ilman asiatonta häirintää tai pelkotiloja aiheuttavaa väkivallalla tai muulla rikoksella uhkaamista. Esimerkiksi Poliisihallituksen henkilöstölle tehdyn kyselyn perusteella 89 % vastanneista piti poliisiin kohdistuvaa maalittamista ongelmana ja yli 30 % on viimeisen kolmen vuoden aikana henkilökohtaisesti kohdannut maalittamista.

Näihin tekoihin syyllistyvien tavoitteena on horjuttaa kansalaisten luottamusta yhteiskuntaan ja vaikeuttaa ylipäänsä viranomaistoimintaa. Henkilöön käyvien kampanjoiden tarkoituksena on vaikuttaa esimerkiksi poliisin, syyttäjän, tuomarin toimintaan ja ratkaisuihin, mikä on hyvin huolestuttava ilmiö oikeusvaltion näkökulmasta.

Tällä eduskuntakaudella säädimme laittoman uhkauksen virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi silloin, kun se liittyy henkilön työtehtäviin. Tämä ei yksin riitä, vaan myös yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen ja kunnianloukkauksen tulisi olla virallisen syytteenalaisia, kun teko on kohdistunut virkamieheen, työntekijään tai näiden läheiseen virkamiehen tai työntekijän työtehtävän johdosta. 

Haluan olla vaikuttamassa siihen, että virkavastuulla tehtäviään hoitavat ihmiset saavat tehdä työnsä rauhassa ja viettää vapaa-aikansa ilman uhkia. Lainsäädäntöä on uudistettava ja maalittaminen säädettävä rangaistavaksi, jotta tekijät saadaan tehokkaasti vastuuseen ja yhteiskunnalla on keinot puuttua asiaan.

Rikos on rikos koulussakin.

Lasten ja nuorten pahoinvoinnin taustalla voi vaikuttaa koulukiusaaminen, jota terminä ei ole ollenkaan määritelty laissa, eikä se kerro teon vakavuudesta mitään. Koulukiusaamiseksi voidaan määritellä toisen oppilaan lyijykynän katkaiseminen, mutta myös törkeä pahoinpitely. Se, että rikos tapahtuu koulussa, ei saa lieventää tekoa ”vain koulukiusaamiseksi” – sioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä.

Väkivalta, uhkailu, varkaudet, kunnianloukkaus tai muut lainvastaiset teot eivät kuulu kouluihin. Meidän onkin syytä alkaa puhua kouluissa tapahtuvista lainvastaisista teoista, jotka täyttävät rikoksen tunnusmerkistön ja luoda selkeä toimintamalli kouluille, kuka toimii, koska ja miten. Oppilaiden ja vanhempien on voitava luottaa siihen, että järjestelmä toimii. Tekoihin, jotka täyttävät rikoksen tunnusmerkistön, on reagoitava heti ja laitettava niille piste – ennen kuin kukaan kuolee. On myös muistettava, että kouluilla on velvollisuus tehdä viipymättä ilmoitus poliisille, kun heillä on syytä epäillä, että lapsen henkeen tai terveyteen on kohdistettu rikoksena rangaistavaksi säädetty teko.