Valvontaeläinlääkärin matkassa

Uuden eläintenhyvinvointia koskevan lain aikaansaaminen on ajankohtaista tällä eduskuntakaudella. Toivon mukaan vihreät jaksavat hallitusneuvotteluissa punnertaa asiasta niin, että laki saadaan uudelleen avattua ja muokattua vastaamaan nykyisen eduskunnan tahtotilaa vastaavaksi. Eläinsuojelulaki oli yksi syistä, joiden johdosta vietin viime viikolla päivän kunnaneläinlääkärin matkassa ja tapasin valvontaa suorittavia eläinlääkäreitä.

Moni haaveilee eläinlääkärin ammatista lapsena, minä mukaan lukien. Tämän takia aamuherätys klo 05 ei tuntunut missään. Päivä alkoi eläinlääkärin vastaanotolla, jossa puhelin alkoi soida jo ennen kahdeksaa. Aamun vietimme vastaanotolla pieneläinten parissa, mikä työ vastasi hyvin sitä, mitä olen ajatellutkin eläinlääkärin työstä. Tämän jälkeen keskustelin yhdessä kolmen alueen eläinlääkärin kanssa eläinlääkäreiden työstä, eläinsuojelulaista ja valvontaeläinlääkäreiden työssään havaitsemista lainsäädännöllisistä ongelmista.

Eläinlääkäreiden työn monipuolisuus yllätti itseni. Työ on eläinten terveyden- ja sairaudenhoidosta huolehtimista, mutta siihen kuuluu myös eläinsuojeluun, tarttuvien eläintautien vastustamistyöhön, elintarvikevalvontaan ja -hygieniaan sekä ihmisen elinympäristön terveellisyyden valvontaan liittyvät tehtävät.

Keskustelussa valvontaa suorittavien eläinlääkäreiden kanssa nousi esille lainsäädännön muutostarpeita, joista on keskusteltu jo edellisellä eduskuntakaudella, mutta myös mm. tarve tarkkarajaisemmalle lainsäädännölle. Nykyisessä laissa on paljon kohtia, jotka ovat hyvin tulkinnanvaraisia esim. hevosten tarhojen ja laidunten yhteydessä käytetyt termit ”riittävä” ja ”asianmukainen”. Valvontaeläinlääkäreiden ja eri alueiden käytännöt ja lain tulkinta ovat toisistaan poikkeavia, mikä johtaa siihen, että eläinten omistajat eivät ole yhdenvertaisessa asemassa. Yhdenmukaisempaan käytäntöön ratkaisuna nähtiin lainsäädäntömuutokset ja uuden lain voimaantullessa koulutus ja yhtenäiset linjaukset lain soveltamisesta. Tällä hetkellä päätöksien koettiin olevan liikaa sidoksissa kulloiseenkin viranhaltijaan, alueen käytäntöihin ja vaihtelevaan poliisitoimintaan. Tähän kaikkeen oman lisänsä tuo myös eläinsuojeluyhdistyksien toiminta eri alueilla.


Resurssikysymykset nousivat esille myös tässä keskustelussa. Resurssikysymys on myös työturvallisuuskysymys – valvontakäynnit tulisi voida suorittaa työpareina. Työparin tulisi kuitenkin olla eläinlääkäri, koska vain eläinlääkäri voi todistaa eläimen terveyteen liittyvistä seikoista oikeudessa. Valvontaeläinlääkärien työn henkiseen kuormittavuuteen tulisi myös työpaikoilla kiinnittää huomiota ennen kuin se aiheuttaa uupumista ja työkyvyttömyyttä.

Olen itse syyttäjänä ja vapaaehtoistoiminnassa Kennelliiton kurinpitolautakunnassa törmännyt monenlaisiin eläinten hoitoon ja hyvinvointiin liittyviin tapauksiin. Tuomioistuinten määräämien eläintenpitokieltojen valvonta on yksi ongelma, koska usein toiminta jatkuu eläintenpitokiellosta huolimatta, se vain siirretään jonkun toisen nimiin, vaikka itse rikoksesta tuomitulle on määrätty eläintenpitokielto. Tätä on pohdittava myös lain valmistelun yhteydessä. Valvontaa tekevillä eläinlääkäreillä tulisi olla automaattisesti tieto alueella olevista eläintenpitokielloista. Toinen ongelma on lisääntyneet mielenterveyden ongelmat, jotka näkyvät myös eläinten kohtelussa.

Keskustelua olisi voinut jatkaa pidempään, mutta iltapäivällä oli ohjelmassa useammalla maitotilalla käynti, poikimishalvauksen saaneen lehmä hoito, Naseva-käynti ja kuumeilevan lehmän hoito tilalla, jossa lehmillä oli ollut virusripuli. Maitotiloilla käynti avasi silmiä tilallisten arjesta ja ongelmista, joiden kanssa he kipuilevat. Eläinlääkärin työ ei ole vain pieneläinten hoitoa, vaan maaseudulla suurin osa potilaista on tuotantoeläimiä, joiden hyvinvoinnilla on suora yhteys mm. meidän ruokamme puhtauteen. Itse koen nimenomaan tämän elintarvikehygieniaa koskevan eläinlääkärin roolin todella tärkeäksi, kun mietimme, kuinka paljon maailmalla eläimille syötetään antibiootteja, jonka myötä syntyy antibioottiresistenttejä bakteereita. Lääkkeiden myyntitilastoista on nähtävissä, että Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa eläinlääkkeitä myydään huomattavasti vähemmän kuin muualla Euroopassa.

Naseva-ohjelma (nautojen terveydenhuollon seurantaohjelma) oli itselleni aivan uusi asia ja olin todella iloinen, kuinka kiinnostuneita tilalliset itse olivat eläinten hyvinvoinnista. Naseva – ohjelmassa olevalla tilalla on eläinlääkärin kanssa solmittu terveydenhuoltosopimus ja eläinlääkäri tekee tilalle vuosittain vähintään yhden terveydenhuoltokäynnin. Terveydenhuoltokäynnin perusteella on laadittu kirjallinen terveydenhuoltosuunnitelma, joka päivitetään vuosittain. Naseva -tilalla noudatetaan lakisääteisiä vaatimuksia eläinten lääkityksistä ja hoidoista ja mm. eläimen antibioottihoidon varoajan päätyttyä lypsylehmän maidon jäämättömyys todetaan Ruokaviraston hyväksymällä testillä ja testin tulokset kirjataan. Kun kaikki lääkehoidot on rekisteröity Nasevaan on helposti nähtävissä, kuinka paljon lääkkeitä oikeasti käytetään maidontuotannossa. Tämä antaa varmasti tulevaisuudessa suomalaiselle ruualle kilpailuetua.